Salikisat 2015

Salikisat alkeis- ja jatkoryhmille pidettiin Hontain omalla salilla torstaina 29.10.2015. Paikalla oli lähes 30 valko-, kelta- ja oranssivöistä judokaa, iso osa ensimmäistä kertaa kokeilemassa kisaamista. Myös kannustusjoukkoja oli löytänyt hyvin paikalle ja kisatunnelma oli kohdallaan. Vajaassa kahdessa tunnissa ehdittiin ottaa kaikkiaan 39 ottelua.

Itse otteluiden lisäksi käytiin yhteisesti läpi kisaamisen perussääntöjä, toimintaa kisapaikalla ja oman ottelun lähestymisen seuraamista näytöiltä. Samalla vanhemmat judokat saivat hyvää toimitsijakokemusta tulevan viikonlopun Hontai Shiaihin muun muassa pistekoneiden käytöstä.

[AFG_gallery id=’4′]