Lenni Urolle kultaa Samurai Cupista

Lenni Uro otteli 22.1.2022  Samurai Cupissa Lempäälän Ideaparkissa uudessa ikäluokassa U21 sarjansa – 73kg voittajaksi. Lenni oli tyytyväinen päästessään finaalissa ottelemaan uudestaan treenikaverinsa Joonatan Kujanhaaran (Helsingin Chikara) kanssa, jolle hävisi edellisen ottelun. Finaalissa Lenni onnistui heittämään hänet wazarin arvoisesti vastaheitolla.

”Kisapäivän aamuna ei ollut sellaista hyvää kisafiilistä, mutta kisapäivän aikana onneksi löysin sen ja otteleminen tuntui hyvältä. Ensimmäisessä matsissa Jere Rankisen (Vihannin Judo) kanssa, onnistuin vastaheitolla saamaan wazarin ja käsilukkokin oli lähellä onnistua. Harjoittelen Joonatanin kanssa päivittäin ja tunnemme toistemme tekniikat todella hyvin. Näin ollen ottelumme oli varmanpäälle ottamista. Ensimmäisessä matsissa jäin kyytiläiseksi Joonatanin lonkkaheittoon ja hävisin matsin. Toisessa matsissa, finaalissa, oli voitontahtoni kova ja onnistuinkin jalkaheitolla voittamaan hänet.” kommentoi Lenni.

”Lenni onnistui hienosti rauhoittamaan tilanteet Jeren matsissa. Matseissa Joonatanin kanssa olisi Lenni voinut olla vielä rokeampi omien tekniikoittensa suhteen, mutta Lenni halusi välttää riskejä ja ottaa varman päälle. Uskon, että tämän kilpailun voitto tuo uuteen ikäluokkaan siirtyneelle Lennille jälleen lisää itseluottamusta.” kommentoi Lennin valmentaja Katri Forssell.

Korona-pandemia on perunut paljon ulkomaan ja kotimaan tapahtumia tältä keväältä, mutta lähi kuukausina tulossa ovat ainakin kaksi valmennusleiriä Suomessa ja yksi Unkarissa.

Kuvat: Risto Saha