Lenni Uro voitti Suomen mestaruuden

Lenni Uro voitti Lempäälän Ideaparkissa järjestetyissä judon Suomen mestaruuskilpailuissa ensimmäisen henkilökohtaisen alle 21-vuotiaiden mestaruuden. Viime vuonna kilpailut jäivät väliin sairastumisen takia, joten nälkä kirkkaimpaan mitaliin oli kova.
Lenni kilpaili painoluokassa -73kg, jossa oli 8 ottelijaa. Lennin poolin kolme vastustajaa kaatuivat varmoin ottein, yksi käsilukolla, yksi mattohallinnalla ja yksi 10 pisteen arvoisella heitolla. Semifinaaliin Lenni sai vastaansa Rovaniemen Koyaman Aapeli Pohjan, joka joutui Lennin lonkkaheiton päätteeksi käsilukkoon.
Lenni eteni finaaliin, jossa odotetusti oli vastassa Hämeenlinnan Judoseuran Ville Kivelä. Lenni oli pari viikkoa sitten hävinnyt Villelle Danish Open-kilpailussa Tanskassa ja tiedossa oli tiukka ottelu. Lennin onnistui tasaisen matsin puolivälissä heittää Ville lonkkaheitolla 7 pisteen arvoisasti ja puolustamaan sitten johtoasemaansa otteluajan päättymiseen asti.
-Tavoitteena oli mennä voittamaan. Ensimmäinen ottelu tuntui vähän epävarmalta mutta loput ottelut sujuivat varmalla tekemisellä. Erityisesti finaalissa oli itsevarma olo ja onnistuin hallitsemaan otteilla hyvin, kommentoi Lenni.
Kauan ei Lenni Suomen mestaruutta ehdi juhlia, sillä maaliskuun ylioppilaskirjoitusten jälkeen alkaa kesän alkuun kestävä ulkomaankilpailujakso ja syksyn arvokilpailuihin tarvittavien pisteiden tavoittelu.

Kuva: Sami Erjansalo

Kuva: Risto Saha

Kuva: Sami Erjansalo