Lenni Uro viidenneksi Matsumae Cupissa
Matsumae Cup 2023 (Tanska, Vejle)
Hontai Judon Lenni Uro otteli 19.2.2023 viidenneksi Tanskassa kovatasoisessa Matsumae Cupissa. Lenni otteli mallikkaasti alle 21-vuotiaiden ikäluokassa alle 73kg sarjassa, jossa ottelijoita oli 41. Lenni eteni kaaviossaan semifinaaliin kolmella ipponin arvoisella heitolla, yhdellä käsilukko-voitolla ja yhdellä vastustajan saamalla hansokumakella eli hylkäys-tuomiolla. Kovimman vastuksen antoi neljännessä ottelussa tanskalainen Morgan Errboe, jonka kanssa ottelu venyi tasaisena jatkoajalle. Lopulta varoitusten ollessa tasan, sai Lenni kolmannen varoituksen passiivisuudesta.
Lenni pääsi pronssiottelussa ottelemaan tuttua suomalaista vastustajaa Hämeenlinnan Judoseuran Ville Kivelää vastaan. Pronssiottelussa edellinen 4 minuuttia aiemmin päättynyt ottelu vielä painoi Lenniä eikä keskittyminen ollut enää pitkän ottelurupeaman jälkeen hyvä. Kivelä sai harai-goshilla ensin wasa-arin ja vielä ko-uchi-makikomi jalkaheitolla ipponin.
”Oli tosi kiva päästä ottelemaan. Vastustajat olivat enemmän tai vähemmän tuttuja ja oli rento fiilis otella. Viimeiset kolme matsia tulivat käytännössä vartin sisään, joten olin pronssiottelussa jo melko puhki”, kertoo Lenni.
Matka Matsumae Cupiin oli Judoliiton järjestämä ja valmentajana toimivat ikäryhmän vastuuvalmentajat. Lennin otteluissa valmentajan penkillä ohjeita antoi Judoliiton valmennuspäällikkö Jaana Jokinen.
Seuraavan kerran Lenni ottelee 5.3. Suomen mestaruuskilpailuissa Lempäälän Ideaparkissa.