Hontailaisia Kaimu Keerak -kilpailussa Tarttossa

Etelä-Suomen Judo ry järjesti 17.-19.11.2023 suuren suosion saavuttaneen Kaimu Keerak -kilpailumatkan Tarttoon. Matkalle lähti 55 kilpailijaa, 10 valmentajaa ja 11 huoltajaa. Tässä joukossa oli Suomen kaikista ilmansuunnista yhteensä 11 seuraa.

Hontai Judosta reissuun lähti Lenni Uro ja Mico Westerholm, jotka ottelivat miesten -73kg sarjassa, Joe Virolainen, joka otteli sarjassa U16-60kg ja Veera Öster, joka otteli sarjoissa U16 ja U18 -48kg. Valmentajaksi reissuun lähti Katri Forssell. Seuran kilpailijoista Lenniä lukuunottamatta kilpailu oli ensimmäinen ulkomailla.

Perjantaina lähdettiin hyvällä fiiliksellä laivalla Tallinnaan ja siitä kahdella tilausbussilla Tarttoon, johon saavuttiin illalla. Tarttoon saavuttaessa, käytiin heti punnituksessa ja siirryttiin hotellille kuuntelemaan matkainfo ja nukkumaan.

Aamulla Katri ja Veera lähtivät ensimmäisellä bussilla kisapaikalle, sillä Veeran U18-sarjan ottelut olivat aamupäivällä. Tämä oli Veeran ensimmäinen kerta, kun Veera kilpaili vanhempien ikäluokassa. Veera otteli hyvin ja aktiivisesti mutta tällä kertaa hävisi ottelunsa latvialaiselle ja virolaiselle. Otteluiden jälkeen olikin sitten pitkä odottelu, kun U16 ottelut alkoivat vasta klo 17 aikaan.

Joel, Lenni ja Mico saapuivat kisapaikalle puolenpäivän aikaan ja totesivat, että U18 sarjat olivat vielä pahasti kesken. Sarjojen päätyttyä oli aikuisten sarjojen vuoro. Lenni voitti ongelmitta 4 vastustajaansa voittaen sarjan. Hienoja yllätykseni Lennille luovutettin iso pokaali kisan ”pääsarjan” voitosta. Kaimu Keerak, jonka kunniaksi kilpailua järjestetään, otteli nimittäin tässä sarjassa aikoinaan. Mico sai sarjassa yksittäisiä pistesuorituksia, mutta jäi ilman otteluvoittoja.

Viimein myös Joel pääsi pitkän odottelun jälkeen ottelemaan. Joelin sarjassa oli 27 osallistujaa ja taso oli todella kova. Joel voitti yhden ja ottelun ja hävisi kaksi. Vaikka kello oli jo 19 kun viimeiset ottelut käytiin, jaskoi Joel hienosti taistella tasaiset matsit loppuun asti. Veera puolestaan voitti kaikki kolme vastustajaansa U16-ikäluokan sarjassa.

Katrilla piti kiirettä kun välillä ottelut olivat miltei samaan aikaan kolmella eri tatamilla ja kahdessa eri tilassa. Kilpailijoita oli yli 750 ja ottelut käytiin kahdeksalla tatamilla kahdessa eri hallissa. Onneki seurojen valmentajat auttoivat toisiaan ja kaikista suomalaisista pidettiin huolta.

Pitkän ja opettavaisen kisapäivän jälkeen päästiin lähtemään busseilla kohti Tallinnaa. Micon ja Lennin bussi oli Tallinnassa klo 22 ja Katri, Joel sekä Veera saapuivat hotellille puolen yön aikaan. Aamulla pidettiin vielä mukava treeni paikallisen judoseuran kanssa ennen kotiin lähtöä

Laivalla käytiin yhdessä Hontain joukkueen kanssa läpi jokaisen ajatukset omista otteluistaan: mihin oltiin tyytyväisiä ja mitä kehitettävää jäi. Virolaisten ja latvialaisten ottelutyylin koki useampi hankalaksi. He hakevat paljon kahvaa ja sen estämistä sekä siihen reagoimista pitää harjoitella jatkossa.

Kokonaisuudessaan reissu oli oikein onnistunut. Hontai joukkue tutustui toisiinsa paremmin ja myös uusia tuttavuuksia muista seuroista saatiin. Myös kommelluksia sattui ja niistä voikin lukea Judoliiton sivuilla olevasta uutisesta täältä.