Aikuiset

Aikuisten ryhmässä harjoittelevat kaiken tasoiset nuoret ja aikuiset. Tässä ryhmässä voit aloittaa milloin vain oli sinulla aikaisempaa kamppailutaustaa tai ei. Harjoittelussa pyritään huomioimaan jokaisen henkilökohtaiset tavoitteet, ovatpa ne sitten kilpailumenestykseen tähtääviä tai fyysisen kunnon kohottamiseen liittyviä. Ryhmästä löytyy harjoittelupareja joka lähtöön. Harjoittelua ja opetusta eriytetään taitotason mukaan.

Judon alkeiden opetus on järjestetty maanantain ja keskiviikon harjoituksiin. Näiden päivien lisäksi myös torstaisin harjoittelevat judon perusteet jo omaavat henkilöt.

Varusteet

Judossa käytetty asu on judopuku eli judogi, lisäksi tarvitset juomapullon, pyyhkeen jalkojen pesuun sekä tossut yleisissä tiloissa kulkemiseen. Ensimmäisillä kerroilla voi käydä kokeilemassa t-paidassa ja verkkareissa. Aikuisten perusjudogi maksaa noin 60-100 € ja niitä voi katsella esimerkiksi täältä. Seuralla saattaa olla käytettyjä pukuja myynnissä, joita kannattaa kysellä harjoituksissa.

Hinnat

Ryhmän harjoitusmaksut löydät täältä.

Harjoitukset

Ryhmän harjoitukset ovat maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 19:30-21 ja torstaisin klo 19-20:30.

Maanantai (t2) Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai
19.30
Aikuiset
19.30
21.00
Marko
Aikuiset
19.30
21.00
Jussi
Aikuiset
19.30
21.00
Lari
20.00
20.30

Maanantai (t2)

Keskiviikko

Torstai

Maanantai (t2) Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai
19.30
Aikuiset
19.30
21.00
Marko
Aikuiset
19.30
21.00
Jussi
Aikuiset
19.30
21.00
Lari
20.00
20.30

Maanantai (t2)

Keskiviikko

Torstai

Maanantai (t2) Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai

Yhteystiedot

Sivua on muokattu viimeksi 9.6.2023.

Ryhmän ohjaajat

Lari Luhtanen

2. dan
  • Ohjaaja

Marko Sundberg

1. dan
  • Hallituksen jäsen
  • Ohjaaja

Jussi Pesonen

1. dan
  • Ohjaaja