Ulkoilupäivä ja vuoden 2019 palkitsemistilaisuus su 20.1.2019
Hontai Judo vietti perinteisen koko perheen Talvipäivän sunnuntaina 20.1.2019 Sotungissa. Sää suosi ulkoilua, aurinko paistoi ja pakkasta oli juuri sopivasti. Ohjelmassa oli tarjolla erilaisia kisailuja, makkaran käristystä tulilla, pieni luontopolku metsässä ja uutuutena paksun hangen tarjoama mahdollisuus hankijudoon, jossa saatiiin otella varsin vapailla säännöillä. Myös pulkanlaskuun oli hyvät mahdollisuudet.
Parituntisen ulkoilun jälkeen siirryttiin sisätiloihin, jossa noin 50 osallistujaa saivat nauttia lämpimistä juomista ja pienestä tarjoilusta. Tämän jälkeen oli vuorossa tunnustuspalkintojen jako eri ryhmien omien valintojen mukaan. Muksu- ja junnuryhmästä saivat tuunustuksen ahkerasta harjoittelusta Oskari Oede ja Atte Vuoristo, alkeisryhmästä Eelis Huikari ja Kimi Aroluoto, jatkoryhmä 1:stä Jan Krogerus ja Emil Andersson ja jatkoryhmä 2:sta Vellu Elomaa ja Max Kapiola.
Sitten oli vuorossa Hontai Judon kiertopalkintojenu saajien julkistaminen. Vuoden 2018 judoka on Juho Savola, vuoden nuori Jenni Sundberg, vuoden juniori Kuutti Kuusimurto ja vuoden erityismaininnan sai Päivi Mattila. Viimeiseksi palkittiin päivän kisoissa parhaiten pärjänneet neljässä eri ikäluokassa.
Tilaisuuden lopuksi julkaistiin perinteiseen tapaan viime vuoden tapahtumista kertova Hontai Shimbun 1/2019. Julkaisu on ladattavissa pdf-muotoisena Materiaalit-kansiosta.