Perinteinen Hontai Judon kevätleiri pidettiin viikonloppuna 9.-10.5.2015 Vihdin Pirtillä

Leiri alkoi yhteisharjoituksella Nummelan Judon upealla dojolla. Perillä oli perinteiseen tapaan vuorossa runsaasti erilaisia ryhmätehtäviä ja tilaisuuksia tutustua lähemmin eri harjoitusryhmien jäseniin. Osallistujia oli tällä kertaa sairaus- ja muiden päällekkäisten tapausten johdosta hieman normaalia vähemmän, noin kolmisenkymmentä. Saunominen ja uiminen alle kymmeneasteisessä vedessä sekä kestosuosikki korikiipeily päättivät kaikinpuolin onnistuneen päivän. Sunnuntaina jatkettiin samaa rataa edelleen Kajon jaTuomaksen ohjauksessa. Rauno vastasi maittavasta ruokapuolesta apunaan Päivi. Paavo toimi turvallisena varmistajana kaikille innokkaille korikiipeilijöille. Suurkiitos kaikille näille sekä nuorille ryhmänjohtajille ja rastivastaaville!

-Satu & Staffan