Lennille kokemusta ensimmäisestä EJU Cupista
Lenni Uro ottelu ensimmäistä kertaa 19.3. EJU Cupissa, joka järjestettiin Portugalin Coimbrassa. Korona-pandemian aikana jäi käytännössä kaikki ulkomaan kilpailut järjestämättä, joten suuria tavoitteita ei asetettu tähän uuden ikäluokan ensimmäiseen kilpailuun. Kilpailuihin lähdetiin toki tavoittelemaan otteluvoittoja, mutta ennen kaikkea hakemaan kokemusta kansainvälisistä kisoista ja näkemään mikä kansainvälinen taso U21 ikäluokassa on.
Arpaonni ei suosinut Lenniä, sillä hän sai ensimmäiseksi vastustajakseen 19-vuotiaan brittiläisen Ethan Nairnen. Nairne on kokenut EJU Cup kilpailija jo U18-ikäluokasta lähtien. Lisäksi hän on vuoden 2021 Britanian mestaruuskilpailuiden voittaja. Nopea ja liikkuvainen Nairne dominoi lähes koko ottelun ajan ja sai heitettyä Lennin uchimatalla ipponin arvoisesti kun otteluaika oli jälkellä reilu minuutti. Hyvää ottelussa oli se, että Lenni sai Nairnen heittoyritykset estettyä ja tehtyä pari omaakin yritystä. Nairne eteni lopulta sarjassa pronssille.
Seuraavassa ottelussa Lenni pääsi ottelemaan Nairnelle hävinnyttä isäntämaan Saba Daneliaa vastaan. Lenni pisti hyvin kampoihin Danelialle, mutta lensi lopulta hänen taiotoshiinsa. Myös Danelia on Portugalin mestari vuodelta 2021.
”Loukkasin hieman lonkkaani ottelussa Nairnen kanssa, mutta onneksi se tuntui päivän päätteeksi jo suht normaalilta. Paljon on vielä tehtävää ja kehitettävää, mutta oli hyvä nähdä missä tällä hetkellä mennään.”, kommentoi Lenni kisapäivän päätteeksi.
”Tämä vuoden ensimmäinen EJU Cup oli tärkeää käydä nyt heti uuden ikäluokan alkuun. Kilpailut eivät menneet hyvin, mutta kisojen jälkeinen kaksipäiväinen leiri on tärkeä Lennille. Siellä hän pääsee ottamaan useita hyviä randoreita uusien harjoitusvastustajien kanssa.”, kommentoi Lennin valmentaja Katri Forssell.
Seuraavan kerran Lenni osallistuu EJU CUPiin 23.4. Puolassa.